Aattelin päivänä muutamana millaista yksin asujalla oikein on, varmaankin olis ihan hiljasta, koska tuo minun rafomoni soittaa alvariinsa suutaan.

Sellainen pulina kuulluu sängystä, kun istun täsä läppärilä, jos menen katsomaan telkkaria, niinkohta istuu viereiseen tuoliin ja jatkaa juttujaan, no minä olen keittiössä, niin varmaankin taas soi rammari tuhatta ja sattaa pöydän takana. Tulee yhtenä ryöppynä, sotajuttuja (kuultuja), metsästysjuttua, kalastus juttua,  autolla ajo juttua.

 Juttu alkaa jostain menneisyydestä, ja sieltä hiipii hiljalleen tähän päivään, mutta pysyy aena  silloin samassa ihmisessä, vaikka ihminen oli kuollut jo ammoisina aikoina sukupuuttoon, niin puhetta vain aiheesta riittää. 

 Eikä häntä haittaa vaikka en puhusi mittää, enkä  vastaisi vaikka kysyisi jottaa, pulputus vain jatkuu ja jos hän huomaa yöllä, että olen valveilla, taas alkaa ääneen jottakin asiaa pohtia. 

 Olen niin tottunut tuohon puheen sorinaan eteen edes ossaa kuunnellakkaan. 

 Mutta jos on menossa jatkosarja, annan kyllä ymmärtää, ettei silloin saa häiritä, pistän sormeni hänen puoleiseen korvaani ja paneudun siihen paikkaan vain jatkon katsomisseen. 

 No lopullahan hän ymmätää mitä minä tarkotan.          

     Minun hiljanen hetkeni on sitten kun ramoffonin neula on kuivunut juuresta ja se levy oli oikein lopulla loppuun kulunna, sekä uni on voittanna soittajan silmät ja nukku-matti on hivellyt sen silmät luomet umpeen. 

 Silloin minä olen hiljaisuudessa  telkkarin laitan ihan hiljaselle, korva kuulokkeat korville ja paneudun tuijottamaan jotakin elokuvaa ja nautin siitä ihan totaalisesti,. istun niin kauan kuin haluan eikä minnua estä edes poliisi...

-TUHKIMO-