Elämä voittaa kaikesta huolimatta, no ei se niin vaikeaa ollutkaan, mutta vain unet kaikkosi muutamiksi kuukausiksi.

Olen käynyt 5 kertaa fysioterabeutilla ja vuosi kontrollissa, terv,hoitaja määräsi unettomuuteeni imovanea,unirytmin löytymistä varten, olen ottanut kokonaisen kolmena iltana, on niin ihana nukkua kunnolla. 9h nukuin viimekin yönä, jospa kohta alkaa nukkua ilmankin pilleriä, niin on toiveeni,  en missään tapauksessa halua jäädä niihin koukkuun.

Pakkanen on paukkunut viime yönä -23 astetta. Kiva kun on pakkasta, sehän tietää kesällä poutaa ja kaunista- lämmintä ilmaa.

Käsityöt olen tyystin jättänyt toistaiseksi ja kun nyt käsiteltiin hartioita, niin venyttelen lihaksiani ja teen jotain muuta, ettei taas niskaani ja kaularankaani jumittaisi.

Kevään korvalla olen aikonut lähteä useimmin ulkoilemaan kameran kanssa. Kylläpä Pinjankin pitää päästä mukaan, kunhan aurinko nousee ylemmäksi ja alkaa kunnolla lämmittää maan matosta matkalaista.

Ajattelin käydä naapuripitäjässä hankkimassa uudet silmälasit, kun nämä tuntuvat jo alkaneen hävittää tehojaan, On täälläkin silmälasiliike, mutta ei ole oikein mieltä mennä, kun ei ole kilpailijoita, jospa hintakin olisi vähän huokeempi.

Täytyy lähteä ruoka-kauppaan, kohta ei ole jääkaapissa kuin valot...