VALKEE kirkasvalokuulokkeet kaamosmasennuksen oireiden hoitoon

VALKEE NPT® 1000 kirkasvalokuulokkeiden käytön on  havaittu helpottavan kaamosmasennuksen oireita. Näihin kuuluvat väsymys, uupumus, masentuneisuus ja ahdistuneisuus. VALKEE kirkasvalohoidon vaikutukset ovat yksilöllisiä.

Laite on saatavana myös
Kaakkurin Apteekista Oulussa

****

Erään teorian

mukaan kaamosmasennuksesta kärsivien biologinen kello voisi olla väärässä vaiheessa, jolloin he olisivat valveilla ja aktiivisia silloin, kun heidän suprakiasmaattisen tumakkeen ohjaama sisäinen ajastimensa haluaisi heidän menevän nukkumaan.

Suprakiasmaattisella tumakkeella on osuutensa myös melatoniinin erityksen säätelyssä. Käpyrauhanen alkaa erittää tätä hormonia illan pimetessä. On mahdollista, että kaamosmasennuksesta kärsivät tuottavat talvisin liikaa melatoniinia tai yliherkistyvät sen vaikutuksille.

Toisen teorian mukaan valon puute tai huonontunut herkkyys valolle häiritsee aivojen dopamiini- ja serotoniinivälitteisiä prosesseja. Näillä aivojen välittäjäaineilla on tärkeä rooli mielialan säätelyssä.

On myös mahdollista, että muutkin aivojen ja elimistön osat liittyvät biologiseen ajastukseen. Vaikka suprakiasmaattinen tumake ja vastaavat rakenteet synkronoituisivatkin talvella, niiden vaikutukset saattavat jostakin syystä mitätöityä, joten tahdistus voi pysyä huonona.

***
Yhtä äkkiä tuli tää kylmä ja sade, minun aivoni luulivat että tuli jo talviaika ja tahdistin löi tyhjää..