Ihmisen elinpäivät on kuin ruoho, kun tuuli käyniiden ylitse, heitä ei enää ole.

Tänään olimme puolisoni veljen hautajaisissa. Hautajaiset panevat ajattelemaan elämän lyhyyttä, kun sairaus iskee, ihminen on pieni kokonaisuus, suuren asian alla. Hiljaisina kuljimme saattueessa, pakkanen kipristeli käsiäni kantaessani kukkavihkoa.

Hautakumpu täyttyi kukkavihkoista, jossa ne pian pakkanen rypisti.

Hautajaiset olivat hiljaisen koruttomat, muutama virsi, papin laulu ja puhe, adressien luku, joku läheinen käytti puheenvuoron.

Ruoka lämmitti mukavasti pakkasenhuuruisia poskia ja kahvi kakun kanssa sai poskemme punoittamaan.

Tuttujen kanssa vaihdoimme muutaman sanan ja kaikki oli ohi. Poistuimme koteihimme.