fetes289.gif

 

Heräsin tänä aamuna jo vajaa kolme, valvoin ja valvoin, sitten ajattelin, että rupean täyttämään syntymäpäivä kakkujani. Nyt ne muhivat tuolla jääkaapin uumenissa kelmuun käärittynä ja odottavat päälleen koristuksia, ajattelin kuorruttaa tänäiltana myöhällä. Ovatpahan aamulla valmiina. Saas nähdä mimmosia, niistä voileipäkakkuista oikein tuli, kun en edes ole koskaan niitä valmistanut, mutta kun tänäpäivänä ne näyttävät olevan ihan ``IN`` En ole mitään töitäni jättänyt viime tinkaan, minulla pitää kaikki olla hyvissä ajoin valmista. Hyvä kun eilen siivosin, tänään alkaa olla sellainen myräkkä, ettei olisi ehtinyt edes mattoja tuuletella. Laitoin karjalanpaistin uuniin, jos tarvii äkkiä jotain liharuokaa, niin keittelee perunat ja laittaa salaattia, niin heti on ateria valmis.

Huomenissa on sitten ne synttärit.

Paavalilta se päiväkultakin lämmittää..

Siskot ja ystävät ovat muistaneet jo korteillaan.

Kiitos heille..