Pieni sininen kukkanen kurkkaa

ruohikon lomasta,

ruoho kuivunut ruskea

itkee pisaroita,

peloissaan pieni kukka kurkkaa

mistä itku moinen,

ohoh, syksy vienyt on vihreyden,

sadepisarat piiskanneet ruohikon,

pienikukka nostaa päätään,

uhma täyttää norjan sorjan varren.

En luovuta, minua ei syksy uhmaa

tuuli heijaa kukan vartta, uhkaa

kaataa pienen kukan sinisen,

ei, ei tällä kertaa voinut tuuli mitään.

Kukkanen tuo sininen nostaa päätään

ylpeänä kohden lämpöä, auringon

säde lämmin antaa voimaa,

tuuli soimaa, ei mahda mitään.

Kukka-sininen kurkkii ympärilleen

ruoho ruskeana suojaa sitä

kukkaa pientä..